keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Jemma-palkinto™

No nyt on hienoa. Suomeen on saatu peräti kolmas blues & roots-pohjainen palkintogaala. Pirkanmaan Bluesyhdistys-Blues Lovers ry oli maassamme ensimmäinen taho, joka alkoi jakamaan vuodesta 2008 lähtien nykyisin jo käsitteeksi muodostunutta kansallista ja valtakunnallista juurimusiikin erikoispalkintoa: Jemma-palkintoa™. Viimeisin palkituista on Suomen blues & roots-vientitähti Tomi Leino. Seuraava, sarjassaan yhdeksäs, palkinto jaetaan joulukuun 8. päivä 2016 Down Home Kivessä (Kulttuuriravintola Kivi, Tampere).

Yhdistyksemme sai palkintoidean BluesLoversin uudelleen perustamisen yhteydessä siitä sinänsä hyvin yksinkertaisesta oivalluksesta, että miksiköhän Suomessa ei jaeta alamme tunnustuspalkintoja, vaikka monessa muussa maassa näin tehdään? Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa bluesin johtava pohjoismaa Ruotsi. Toisekseen monen muunkin musiikin saralla jaetaan Suomessa erikoispalkintoja, esim. Emma- ja Femma-gaalan yhteydessä.

Seuraavaksi palkintojen jakovuorossa oli oululainen Ou´ blues ry-yhdistys, joka on jakanut paikallista Mojo-palkintoaan vuodesta 2011 lähtien. Ja viimeisin tulokas tällä saralla on vuodesta 2015 alkaen Finnish Blues Awards (FBA). Tämä viimeksi mainittu on kokoluokassaan suurin,
laajin ja kaupallisin gaala. Korostaisin sitä, että pahamaisen maineen omaava sana ”kaupallinen” ei suinkaan tarkoita tässä yhteydessä mitään huonoa ja väheksyttävää asiaa, vaan kyse on pikemminkin siitä, että FBA:n tavoitteena on muodostaa verkosto, joka toimii hyvin myös kaupallisella puolella. Toisin sanoen gaalan perimmäisenä tarkoituksena on saada kotimaiselle blues & roots-musiikille enemmän kansallista ja ulkomaista näkyvyyttä, tehdä genreä laajemmin tunnetuiksi sekä myös lisätä tietoisuutta alan kotimaisista kansainvälisen tason huippuosaajista, kun taas Mojo- ja Jemma-palkinnon™ tausta on enemmän puhtaasti aatteellinen vailla kaupallista painotusta.

Merkityksellistä on se, että tässä ajatellaan myös tulevien sukupolvien kiinnostusta blues & rootsiin. Tässä yhteydessä voi hienosti todeta, että lähes kaikki Down Home Kiven kävijämme ovat kiinnittäneet vuosien mittaan huomiota siihen seikkaan, että Suomessa on kauttaaltaan maailmanluokan huippuosaajia. Viimeisenä, mutta ei vähäpätöisimpänä seikkana on tietysti se, että jo kauan peräänkuulutettua ns. ”tekemisen meininkiä” halutaan yleisesti vahvistaa entisestään kotomaassamme.

Jemma-palkinnon™ saajat:

2008 Wentus Blues Band (Robban Hagnäs)
2009 Esa Kuloniemi
2010 Pepe Ahlqvist
2011 Hessu Heinonen (Blues Live! Ry:n puheenjohtaja)
2012 Jo’ Buddy (Jussi Raulamo)
2013 Ville ”Lefty” Leppänen
2014 Marjo Leinonen
2015 Tomi Leino
2016 Waldemar Wallenius

Teksti: Aarno Rissanen  aarno.rissanen@gmail.com



https://fi.wikipedia.org/wiki/Blues_Lovers
Julkaistu BluesLove-lehdessä nro 13-14 (1/15), päivitetty 9.11.16
Ensimmäinen Jemma-palkinto™ - kuva Jyrki Kallio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti